Suomen sodaksi kutsuttu sota Ruotsin ja Venäjän välillä käytiin vuosina 1808 – 1809. Sota juontaa juurensa tuolloin vallinneeseen suurvaltajännitteeseen Ranskan ja Britannian välillä. Ranska oli solminut Venäjän kanssa sopimuksen, jonka mukaan Venäjän tuli painostaa Ruotsia taipumaan Britannian vastaisiin toimiin kauppapolitiikassaan. Ruotsin ja Ranskan keskinäisestä vastakkainasettelusta johtuen Britannia oli kuitenkin Ruotsin ainoa liittolainen, eikä Ruotsi taipunut vaatimuksiin. Lopulta tämä johti sotatoimiin Venäjän ja Ruotsin välillä. Käytiin niin kutsuttu Suomen sota, jonka seurauksena Ruotsi joutui luopumaan alueistaan Suomessa ja alue liitettiin osaksi Venäjän valtakuntaa autonomisena Suomen suuriruhtinaskuntana.
Tykistöä Ruonalla, © Ilkka Lausas, 2009
Opastuskeskus

Ruonan kylällä Kuortaneella sijaitseva Suomen sodan opastuskeskus kertoo sodan vaiheista ja tapahtumista sekä ihmisten elämästä tuona aikana. Ruonan kylällä on historiallinen merkityksensä sodan kannalta, sillä Ruonan ja Salmen taisteluita elo-syyskuun vaihteessa pidettiin sodan kannalta ratkaisevina. Ruonan taisteluiden jälkeen alkoi Ruotsin perääntyminen, mikä johti lopulta Venäjän voittoon sodassa.
Opastuskeskuksessa on mahdollista tutustua sotaan ja sen taustoihin, erilaisten näyttelyiden, multimediaesitysten ja historiallisen materiaalin välityksellä. Erityisesti Ruonan taistelu on tuotu esiin näyttävän sotakenttää kuvaavan pienoismallin avulla. Myös opastetut esitykset opastuskeskuksessa tai kierrokset historiallisilla tapahtumapaikoilla järjestetään tilauksesta.
Opastuskeskuksen yhteydessä toimii kesäisin kahvila Kamenski.
Aukioloajat
Opastuskeskus on avoinna tilauksesta. Varaukset ja opastukset puh. 040 525 1468.